perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu ilman suklaaähkyä

Arki on taas tullut ja joulun pyhät on vietetty. Herkuttomuus meni yllättävänkin kivuttomasti. Pohdin tässä juuri miksi? Ehkäpä siksi, että tarjolla olleet suklaakonvehdit ja kakut olivat minulle makuina tuttuja ja en kokenut menettäväni mitään ainutkertaista, sillä joulu se tulee konvehteineen vuodenkin päästä. Monissa pyhien kyläpaikoissa tarjottiin mm. taatelikakkua ja pipareita, joista en edes juuri välitä. Annoksen raakasuklaata kyllä tein, mutta ne ovat alkaneet minua närästämään aika helposti, joten niiden syöntikin pysyi automaattisesti kohtuullisena. Suvun lapset eivät raakasuklaasta tykänneet, joten hyvin säilyi luvalliset herkut meikäläiselle :) Tapsana käytiin elokuvissakin ja ennen sitä ravintolassa syömässä, joten täydellä mahalla ei ollut niin herkkuhimokaan. Ehkä nyt olen jo hieman jopa tottunut siihen, että elokuvissa ei tarvitse olla karkkia. Olen jo vuosia sitten vaihtanut 200 gramman mässypussin 3-4 tikkariin ja pieneen suklaapatukkaan, jolloin ei tule öllöä oloa ja karkit säilyy pitempään :)

Aatonaattona automatkalla Ylivieskasta Kuopioon mietin oikein "syvällisesti", että mikä on se ensimmäinen herkku mitä pistän 15.1.2014 suuhuni. Tätä nimittäin minulta on kysytty jo useamman viikon ajan. Lopulta päädyin (aikakin tämän hetkisten tuntemusten ja himojen perusteella ja paljon ehtii varmasti vielä viimeisten 19 päivän aikana muuttumaan...) lakritsi Dumleihin! Hämmästyin himoni kohteesta itsekin, sillä toki tykkään niistä, mutta en ole koskaan niitä erityisesti himoinnut. Syy lienee siinä, että siinä saa yhdellä puraisulla suklaata, toffeeta ja laktitsaa :) Aivan kuin ei ehtisi/saisi syömään näitä kaikkia! :) Muita herkkulistalle meneviä tuotteita on merkkarit (tulleet uudestaan markkinoille ja en ole ehtinyt maistamaan) ja varmaankin jotain jäätelöä... En ole viitsinyt mennä vielä itseäni kiusaamaan hyllyjen väliin.

Sitten vielä lyhyesti havaintoja mieliteoista. Moni on kysynyt tai paremminkin arvellut ääneen, että ei sun varmaan enää edes tee mieli herkkuja, kun olet ollut jo niin pitkään syömättä. Mutta ei. Kyllä mielitekoja on yhä lähes päivittäin, kuten ennenkin. Ehkäpä nyt mieliteot jopa ovat aavistuksen voimistuneet, sillä päivä siihen, että saan taas syödä herkkuja lähenee. Mieliteot ovat siis pitkälti itsemme (ajattelumallimme) aiheuttamia eivätkä vain kehon "himosignaaleja". Mielitot ovat kyllä suurempia, kun on stressaantunut tai univajetta. Tästä löytyy tosin ihan tutkimusnäyttöäkin ja tuntuu valitettavasti käyvän toteen ihan meikäläisen elämässäkin. Mutta tässä vuoden aikana olen huomannut, että mieliteot kyllä usein katoavatkin suhteellisen nopeasti (aikaisemmin en tähän aivan uskonut...).

Pakko oli lisätä vielä yksi kuva. Muut teki joulutorttuja ja mä tein itselleni feta-paprikatäytteisen pasteijan :)

Rauhaisaa uutta vuotta kaikille ja palataan asiaan viimeistään tammikuun puolessa välissä. Aiheen taidattekin jo arvata etukäteen :)



tiistai 5. marraskuuta 2013

Herkutonta lomaa!

Nyt on ollut taas hieman tiukkoja hetkiä herkuttomuuden suhteen. Tiesin jo etukäteen, että pimeä syksy luo haasteita ja makeanhimo on ollut aikamoinen koko lokakuun. Noh, piristyksenä pääsin vihdoin viikon lomalle Kanarian auringon alle. Loma kyllä tuli tuli tarpeeseen, sillä kesä meni pitkälti kirjaprojektin kanssa ja lomailu jäi vähille.

Loma alkoikin pienellä lipsahtamisella. Lento lähti heti aamusta ja lähdettiin kentälle jo kuuden aikoihin. Aamupalaa ei syöty, kun ajateltiin nappasta jotain sämpylää ja kahvia sitten kentältä. Kentällä oli kuitenkin kamalat ruuhkat, kun check-in ei toiminutkaan itsepalvelumenetelmin, vaan jonotimme tunnin ja hermoilimme myös turvatarkastuksen jonon pituutta. Matkakaverini halusi ehdottomasti kiireestä huolimatta hakea kahvin portille kiiruhtaessamme, jotta migreeni ei iskisi. Menin edeltä portille ja hän toi yllärinä minullekin uunituoreen croisantin. Kaverini oli kyllä tietoinen herkuttomasta vuodestani, mutta ei tajunnut, että croisantti olisi "mustalla listalla". Kyllä mä ehkä tasa kaks sekunttia harkitsin, että syönkö sen... Rajahan mulla on ollut siinä, että "plainia" croisanttia ei saisi syödä, mutta suolaisilla täytteillä esim. Kahvilassa voi syödä. Noh, lentokoneruokaa joutui odottamaan kolmisen tuntia, joten onneksi sen söin, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja tyhmä inä en ollut tajunnut ottaa mitään eväitä mukaan. 

Näin väsyneenä ja syksyn ankeudessa on tullut jo ihan henkinen väsymys koko herkuttomuuteen ja on tehnyt monta kertaa mieli luovuttaa. Mutta nyt olen ottanut jo käyttöön henkisen aamukamman ja miettinyt, että reilu kaksi kuukautta jaksaa kyllä vaikka päällään seisten. Lontoon reissukin on varattu 17.1 "palkinnoksi" :)

Mutta juuri nyt siis makoilen aurinkotuolissa ja pohdin tätä reissun tuomaa herkkuvajetta. Täällä on aivan todella loistava aamiaispöytä! Yksi kokonainen pöytä on täynnä Nutella- tai suklaatäytteisiä croisantteja, kakkuja, keksejä, lettuja yms. Ei siinä hieno hedelmäpöytä meikäläistä kovin paljoa lohduta :( Herkuttelu kuuluu mun lomaan ja nyt on oikeasti haatellista lomailla ilman jäätelöä ja aamun croisantteja. Yhden vahinkoherkun meinasin syödä/juoda. Haaveilin jääkahvista ja näin hotellin alakerran baarissa kylmäkaapin, jossa oli erilaisia purkkeja. Ostin yhden sellaisen ja menin altaalle juomaan. Kyseessä olikin joku pirtelön ja jäätelön sekoitus eikä jääkahvi! Mä yritin sitä pakkauksen mukana olevan pillin kautta epätoivoisesti posket lommolla juoda ja imuteho oli niin kova, että posket kramppasi. Sain lopulta suuhuni teelusikallisen pahanmakuista kaakaojauhetta, jossa oli jääkiteitä. Slloin aloin siis vasta takistamaan purkin kyljestä, että mitä se sisältö oikeastaan oli. No pahaa se oli ja mulla on ollut jo pitkään mantra "Ei turhia kaloreita pahasta", joten roskiin lensi se "herkku". Tässäpä kuva vielä siitä :)



Täällä on kyllä houkutuksia tarjolla erityisesti jäätelöissä... Kaikki jotka minut lähemmin tuntevat tietävät, että olen ihan heikkona Snickers-jäätelöön. Täältähän niitä sitten sais joka puolelta. Eilen käytiin syömässä rannalla eräässä italialaisessa ravintolassa ja sielläkin komeili suuri jäätelöallas, jossa oli toistakymmentä eri makua. Kaverini maistoi kyllä yhtä, minä tyydyin kiltisti cappucinoon :(



Luulenpa jopa, että tämä herkuton etelänloma on vaikeampaa aikaa kuin tuleva joulu. Noh, se nähdään reilun kuukauden päästä, kun joulu tulee. 

Ai niin vielä yksi "tunnustus". Sain kesällä kollegaltani raakasuklaata ja syksyn aikaan olen pari satsia tehnyt itsekin. Tosin aika terveysversioita, laittamalla massaan pussillisen rouhittja saksanpähkinöitä ja goji-marjaa tai pakastekuivattua mansikkaa. Myönnetään,että rajatapaus, että onko herkkua, sillä makeutuksena on ainoastaan se 1 rkl agavesiirappia, mutta kyllä ne ihan hyviä on. Tosin miehen teini-iäinen kummipoika maistoi niitä, kun toin osan yksiin juhliin maisteltaviksi ja kommentti oli: "Hyi, mitä nää on! Äiti älä sää aikakaan koskaan osta näitä! Kamalia!". Lapsen suusta kuulee totuuden?

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ei uutta länsirintamalla...

Kesä on vierähtänyt ja alkaa muuttua pikkuhiljaa syksyksi. Herkuttomuus on jatkunut samaan vanhaan malliin ja oikeastaan mitään uusia tuntemuksia tai ajatuksia ei ole ilmennyt, joten ei ole ollut innostusta päivittää blogiakaan. Viimeiset pari kuukautta olen ahkeroinut uuden kirjani kimpussa, mikä menee vihdoin tällä viikolla painoon ja saan huokaista.

Ainoa "lipsuminen" kesän aikana on ollut kollegani tekemät raakakaakaokonvehdit, joita hän toi mulle maistiaiseksi. Makeutuksena kaakaomassassa oli ruokalusikallinen hunajaa, mutta silti tosi maistuvia. Tein samaisia suklaita sukulaistyttöni syntymäpäiville, mutta ne eivät vissiin muille herkuista menneet, sillä palautetta tuli tähän tyyliin 13-vuotiaalta pojalta: "Äiti, mitä nää oikein on! Älä sä ainakaan koskaan näitä meille osta, kamalia" Olin laittanut kaakaomassaan runsaasti saksanpähkinöitä ja goji-marjoja. Mulle kyllä maistuivat, vaikka eihän se mitään Fazerin sinistä ollut...

Fazerin sinisestä puheenollen olipa jännä kokemus, kun muutama päivä sitten otin viimeisiä kuvituskuvia kirjaani varten ja pilkoin kyseistä suklaata. Tuoksu oli huumaava ja kuola tuli sekunnissa suun pieleen :) Teki niiiin mieli siitä pala tai kaksi nappaista, mutta ei. Takaisin folioon ja kaapin perälle. Muistan kyllä edelleen kyseisen suklaan maun ja suutuntuman.


Muutaman viikon kuluttua meillä on sitten pienet pippalot, kun kirja saadaan painosta. Valitsin ravintolaksi Farangin, sillä ruoka siellä on niin hyvää, että jälkiruokaa siellä en edes kaipaa. Tämä on ehkä yksi suurimmista asioista, joka tänä vuonna harmittaa. En voi juhlia suurta tapahtumaa eli kirjan valmistumista herkuttelemalla. En pidä juurikaan alkoholista, joten skumppalasia en aio asian vuoksi kohottaa. Turhaa rahan menoa, sillä mä vaan irvistelisin. En ole koskaan jounut alkoholia sen "coolin" vaikutelman vuoksi.

Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan vielä tuntemuksiani, että kuinka pimeys alkaa vaikuttaa makeanhimooni. Sen jo tiedän, että väsymys ja stressi selkeästi lisää sitä ja ainakin monena vuonna olen syksyn aikaan kerännyt sen muutaman kilon talvea varten, kun ruokahalu ja herkkuhimo kasvaa. Saa sähdä miten käy tämän vuoden syksynä. Stressikin alkaa nyt hieman helpottaa, kun kirja menee ylihuomenna painoon :)


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jäätelötön kesä

En olisi iki maailmassa uskonut, että jäätelö on se herkku, jota kuitenkin tunnun kaipaavan eniten. Ehkäpä se on sitä, että jäätelö yhdistyy niin moniin hetkiin kesällä aika luontaisesti - on vieraita, joille tarjoilee vaniljakermajäätelöä ja mansikoita, juhlistaa hyvin onnistunutta golfkierrosta jäätelöllä tai kauniina kesäpäivänä kotimaanmatkailua harrastavana pistäytyy torille syömään tötterön jätskiä. Yritän raukka korvata jäätelönhimoani tekemällä kotona raikkaita smoothiejuomia hellepäivääni viilentämään... Juuri äsken tein smoothien mustikoista, päärynästä, rahkasta ja maidosta. Oli se vielä jäätelöstä kaukana :)

Toisaalta pitää yrittää ajatella taas positiivisesti. Kauhistuin nimittäin tötteröjäätelön hintoja viime viikolla! Kahdessa paikassa Helsingissä yksi pallo maksoi 3,5 euroa ja kaksi palloa 5 euroa! Ymmärrän kyllä hinnat, jos kyse olisi jostain pientuottajan luomujäätelöstä, mutta nyt puhutaan ihan perinteisestä ingmannin perusjätskistä! Voidaan siis laskea, että kesän aikana tulen säästämään ainakin 100 euroa, kun en päädy jäätelön ostoon :) Toisaalta nyt olen hurahtanut kirsikoihin. Miksi en tajunnutkaan ostaa niitä jo kuukausi sitten, kun tulivat myyntiin. Ne on niiiiiin hyviä! Varmasti yks 50 egee menee lähiviikkoina sitten kirsikoihin...

Motivaatiooni tämän projektin osalta alkaa tulla kuitenkin nyt säröjä. Nyt ollaan kohta puolessa välissä ja olen siis pystynyt näyttämään itselleni (ja myös muille epäilijöille), että pystyn elämään ilman herkkuja. Honey moon- kausi on tavallaan ohi ja nyt tämä on vain tylsää. Ajattelin kuitenkin jatkaa, sillä syksy on mulle yksi haastellisimpia aikoja, sillä pimeys herättää makeanhimoni äärimmilleen. Syksy on usein töiden kannalta myös stressaavinta aikaa, eikä varmasti kirjan julkaisutilaisuus loppusyksystä taatusti helpota stressiä. Noh, se on sitten sen ajan murhe...

Nyt pitää taas suunnata ajatuksensa kaikkiin niihin tekijöihin joista voi kesäpäivinä nauttia herkuttomasti - golfiin, uimiseen, kirsikoihin, mansikoihin, aurinkoon, kesätapahtumiin... Kyllähän noita riittää :)

Ihastuttavaa kesää kaikille!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tarvetta naposteluun?

Toukokuu oli yllättävänkin kiireinen töiden osalta ja siksi ei ole ehtinyt/jaksanut blogiakaan kirjoittaa... Haasteellisia päiviä on kyllä ollut, vaikka aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat olleet ihania ja mieltä piristäviä. Pari viikkoa sitten reissasin aika paljon. Ajoin torstaina Turkuun luennoimaan, sieltä illaksi Jyväskylään, seuraavana iltana koulutuspäivän jälkeen Ouluun ja sunnuntaina läpi Suomen Oulusta takaisin kotiin Klaukkalaan. Usein tulee jotain herkkua ostettua, varsinkin automatkoille, jotka kestävät yli 3 tuntia. Nyt en napsinut mitään, en edes naposteluporkkanoita ja vireys piti löytää muuta kautta. Paljon tuli kyllä puhuttua puhelimessa ja maustettua vichyä juotua :)

Tästäkin siis selvittiin ja yli 8 tunnin automatka siis onnistuu ilman autossa mutustamista :)

Vähän off-topic, myös muita tuntoja... Kun aloitin tätä projektia, niin pohdin, että mitähän herkkua mulle tulee eniten ikävä. Nyt tuntuu, että se on kuitenkin jäätelö, vaikka alussa en olisi missään nimessä näin veikannut. Se vaan kuuluu niin olennaisena osana mun kesääni! Varsinkin tuolla pitkällä automatkalla tuli ohitettua useampikin kioski, josta olisi saanut pehmistä kera kauniin järvimaiseman... korvaavia sallittuja herkkuja ei ollut tarjolla... Yksi päivä kidutin itseäni ja selailin netistä uutuusjäätelöt... Hassua kyllä, osa tuntui jo mielikuvan perusteella jopa liian makealta ja suurin himo kohdistui päärynä Eskimoon! Eli jotain muutosta on varmasti jo makeankynnyksen osalta tapahtunut! 

Nyt viikonloppuna ajattelin "herkutella" banaaniletuilla, jonka ohjeen kollegani antoi. Oli kuulemma uusimmassa Fit-lehdessä: 1 banaani + 2 kananmunaa + hyppysellinen leivinjauhetta. Tehosekoittimessa vaan kunnolla sekaisin ja kokemuksen syvällä rintaäänellä kannattaa paistaa pieniä lettuja :) isot ei pysy kasassa ja muistuttaa paremminkin munakokkelia :) Yhtenä iltana olen jo siis näitä väsännyt ja hyviä olivat! Nyt kaapissa odottaa myös tuoreita mansikoita, joten terveellinen herkku-sunnuntaibrunssi on taattu :)

Olen nyt myös kirjoittamassa kolmatta kirjaani ja monta tuntia koneella aivot sauhuten tulee fiilis, että olisi jotain herkkua kiva napostella. Tähän saakka olen lähinnä juonut vain teetä, myöhemmin ehkä ostan pensasmustikoita tähän "tarpeeseen". Ehkäpä myös hammaslääkärini on ylpeä, kun suussa ei ole jatkuvaa happohyökkäystä "tsemppinapostelun" vuoksi :)

Tämän herkkuttoman vuoden etu on ehdottomasti ollut se, että haastaa itsensä todella miettimään, tarvitseeko todella jotain naposteltavaa, jotta tietyistä asioista selviäisi... Mikä on ns. Tapasyömistä ja mikä todellista tarvetta? Olen jo pitkään kyllä osannut omalta kohdaltani tähän kiinnittää huomiota, mutta en näin syvällisesti. On myös hyvä todistaa itselle, että ihan hyvin pärjää pitkätkin automatkat sekä raskaat kirjoitusurakat ilman herkkuja, vaikka aikasemmin on ajatellut toisin. 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Aika - niin suhteellinen käsite...

Kello on jo aika paljon ja pitäis mennä nukkumaan... Sen olen tosiaan nyt huomannut, kuinka unen vähyys vaikuttaa todella makeanhimooni. Nyt on siis pakko petrata edelleen ton unen kanssa, niin menee helpommin tämä vuosi.

Mutta kohta 4 kk takana, 8 kk edessä. Pakko myöntää, että pitkälle toi aika tuntuu... Tiedätte varmaan tunteen, että kun vanhenee, aika menee koko ajan vain nopeammin. Noh, aloittakaapa herkuton vuosi, niin tuntuu, että aika p y s ä h t y y!!! Niin kait se on, että odottavan aika on pitkä :)

En yleensä tykkää syödä mitää suolaisia herkkuja, kuten sipsejä... Kuitenkin yksi poikkeus on - jääkiekon MM-kisat. Tosin viime vuosina olen rajoittanut syömistä siihen, että vain Suomen ollessa mitalipeleissä syön sipsejä. Saa nähdä kuinka nyt käy :) Tosin sipsin himo ei ole mitään verrattuna mun "oikeisiin herkkuihin".

Niin ja nyt on ollut virallisesti neljäs vaikea päivä. Se oli reilu viikko sitten perjantaina, kun olimme reissussa Tukholmassa. Matkustelemiseen kun kuuluu se herkuttelu niin vahvasti... Yhden illan kitisin ja sitten se meni ohi. Kiltisti ohitin aamiaispöydässä vohvelit ja minimuffinssit. Onneksi siellä oli ihanan tuoretta ja jyväistä vaaleahkoa leipää, joka pelasti hotelliaamiaiseni :) Ja kyllä me yhtenä iltana vedettiin myös tällaiset "mättöannokset". Ja ransakalaiset oli kerrankin ihan superhyviä ja söin niistä jopa puolet :)







Mutta mulla on myös nykyisin Tukholmassa uusi "pyhiinvaelluskohde"... Kolme vuotta sitten Pariisissa eksyin sattumalta erääseen oliiviöljyjä yms. myyvään kauppaan ja rakastuin! Olin silloin valmis luopumaan tuliaissuklaista, että näitä kyseisiä öljyjä ja condimentteja olisi mahtunut matkalaukkuun lisää! Ja vuosi sitten tämä kauppa avattiin vihdoin suht lähelle eli Tukholmaan. Pari sataa euroa meni, että nasahti. Tosin olin jo diilerinä parille kaverille, kun nekin on jääneet koukkuun näihin :) Mutta ah, niiiiiiin taivaallisia makuyhdistelmiä! Maistoin kaksi lusikallista pistaasipastaa (joka myös kuvassa), mutta totesin sen tuoteselostetta katsoessani niin sokeriseksi, että päätin luokitella sen herkuksi. Nyt siis yksi purkki odottaa mua tuolla kaapissa vielä seuraavat 8 kk. Mutta jos käytte Tukholmassa, niin suosittelen piipahtamaan Olivers & co:n kaupassa (osoite Sveavägen 106... muistaakseni)




Tik tak tik tak... Nyt nukkumaan ja huomenna taas herkuton päivä uus :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Motivaatio - mistä se tällaiseen hulluuteen löytyy?

Ajatus tästä herkuttomasta vuodesta tuli viime syksynä koiralenkillä. Mietin nyt, että mistä se ajatus lopulta juolahti mieleeni? Silloin muistan pohtineeni blogin pitämistä ja siitä, että ei minulla ole mitään järkevää jaettavaa. Kollegani Anette, Reijo, Patrik, Sanna sekä Leena pitävät jo loistavia blogeja ravitsemuksesta, että en halua kirjoittaa tårta på tårta. Toisaalta olen aika projektiluontoinen ihminen. Viime vuonna olin mukana Kauneus ja Terveys-lehden Yhdessä kuntoon-projektissa liikkujana. Opettelin kiireestä huolimatta liikkumaan säännöllisemmin, mutta kehoni ei ollut niinkään innostunut tempauksestani. Muistan kesällä olleeni niin ylpeä, kun jaksoin juosta taas 5 km, mutta lenkin jälkeen kävelin itkien kotiin, kun kivut olivat niin kovat. Selän välilevyn pullistuma ei mun treenaamisesta tykännyt ja hermosäryt jaloissa oli välillä todella tuskaiset.

Varmaankin syksyllä mietin, että koska liikunnan lisääminen ei välttämättä ole kohdallani se paras vaihtoehto, niin valitaan joku toinen haaste. Ja ehkäpä haasteista suurin - herkuttomuus - oli nyt sitten eniten tunteita heräätävin ja opettavaisin. Niin mikä minua motivoi? Kaikki tiedämme, että motivaatio tulee ja menee aalloissa. On minullakin ollut hetkiä, kun mietin, että tämä on aivan järjetöntä! Enhän itsekään suosittelisi omille potilailleni tällaista. Mutta nyt kun tarkemmin mietin mikä minua todella motivoi olla maistamatta uusia merkkareita, uutuus jäätelöitä, isän 60-v syntymäpäiväjuhlilla itseni tekemää tiramisua???

Jos olisin tehnyt tämän herkuttomuus lupauksen vain itselleni, niin se olisi varmaan jo 3 viikon jälkeen pettänyt. Mutta nyt itse asiassa ajattelen tätä herkuttomuutta aika monen eri näkökulman kautta, joka motivoi minua jatkamaan. Tämä vuoden aikana opin itsestäni varmasti paljon uutta. Uskon myös, että itseni lisäksi blogiani seuraavat kollegani voivat käyttää kokeiluani myös (huonona) esimerkkinä ja "työkaluna" omassa työssään. Samalla myös muut blogia seuraavat ihmiset saattavat miettiä mahdollisesti omia tuntemuksiaan tarkemmin: "Tekeekö mieleni todella herkkuja vai onko se vain tapasyömistä", "Miksi itse syön herkkuja?", "Voinko kohdata ahdistavat tunteet ilman, että reagoisin niihin syömällä herkkuja?". Tässä ihan muutama ajatus, joita toivoisin lukijoitteni omassa päässä surraavan. Jos nyt "repsahtaisin", en mitään oppisi. Se minua nyt tuntuu motivoivan kaikkein eniten - halu oppia.

Yksi positiivisen asian tästä herkuttomuudesta on kyllä kohdallani huomioinut. Satsaan aikaisempaa enemmän hyvään ruokaan. Olen tehnyt viime viikkoina mm. kvinoa-salaattia (kahta erilaista jopa), kasvis-cous-cousia ja linssikeittoa. Toisaalta mulla on myös viime viikkoina ollut työrintamalla hieman rauhallisempaa, joten aikaa kokkailuun on jäänyt vähän enemmän : )

Sitten tähän päivään ja käytäntöön...

Tänään olen Kuopiossa. Leivoin juuri pohjan klassikkomaineen saaneeseen sisialaiseen tiramisu-kakkuun. Olen leiponut kakkua 11-vuotiaasta lähtien aina syntymäpäivilleni, sillä perinteisistä kermakakuista en ole koskaan oikein tykännyt. Kyseistä kakkua tuli leivottua reilu 10 vuotta putkeen joka ikinen vuosi! Sitä suorastaan vaadittiin : ) Kakkua on levottu myös isäni 50-vuotispäiville ja muihinkin sukujuhliin. Nyt siis vuorossa 60-v pippalot ja isäni pyysi minua leipomaan kakun myös sinne. Toki suostuin, mutta myönnän kyllä, että jos kyse olisi mistä muusta vähäpätöisemmästä juhlasta, niin olisin kyllä kieltäytynyt. Juuri pari tuntia sitten oli haastava hetki, kun päätin olla nuolematta taikinakulhoa tyhjäksi. En edes maistanut taikinaa! Kohta, täytteen teko hetkellä, on joustettava sen verran, että pakko maistaa pikkusormen päällä, että kahvilikööriä on tullut luirautettua täytteeseen sopiva määrä. En ole vuosiin mitannut määriä, vaan teen sen juuri tällä "näppituntumalla" : ) Mutta kuten kaverini sanoi, että ei tuota voi kutsua herkutteluksi - paha mielihän tollaisesta vaan jää :)

Laitan ehkä myöhemmin kuvan kakusta ja jälkipostauksen tunnelmista :)





Vihdoin muistin/jaksoin/viitsin laittaa kuvan valmiista kakusta : )





Ja arvatkaa vaan tekikö mieli nuolaista!!! Mut ei, en sortunut : )

P.S. Pakkiksen pojille terkkuja ;)



torstai 4. huhtikuuta 2013

Kohta 3 kk takana ja...

No niin, pitkästä aikaa ehdin taas kirjoitella blogia. Pääsiäisen pyhinä oli tarjolla juustokakkua, suklaamunia, rahkapiirakkaa ja muita herkkuja. Kiltisti kieltäydyin, vaikka sukulaisille tuntuu vaikealta sanoa ei. Hassua, että nyt tätä herkuttomuutta joutuu perustelemaan ihan samalla tavalla, kuin ei juo alkoholia - pitää antaa jotain perusteluja ja pelkkä kieltäytyminen ei aina ihmisille riitä.

Tällä kertaa en nyt avaudu niinkään herkuista, vaan ihan jostain muusta...

Tässä viime viikkoina on sattunut ja tapahtunut paljon. Tapasin erään vanhan puolitutun ja hän ilmetteli, kuinka olen laihtunut. Mietin heti alkuun, että olisiko herkuttomuudesta nyt todella ollut jotain hyötyä, mutta... Hän oli siis nähnyt minut televisiossa ja nyt livenä. Pettymyksekseni jouduin hänelle heti tunnustamaan, että painan itse asiassa nyt sen perinteiset pari kiloa enemmän kuin Diilin kuvausten aikaan, sillä yleensä syksyllä stressin vuoksi painoni aina nousee sen pari kolme-kiloa ja keväällä se laskee ns. kesälukemiin. Aikoinaan, kun tv-uraani aloitin, minua kyllä varoiteltiin, että televisioruutu lihottaa 5-7 kiloa ja näköjään se pitää paikkansa, sillä joudun vastaamaan yllättävänkin usein näihin ihmettelyihin juurikin noin. Paino kun on reilut 5 vuotta ollut täsmälleen sama sen parin kolmen kilon vuodenaikasheittely huomioon ottaen. Mutta mielenkiinnolla seuraan, että muuttuuko paino edes pitkällä aikatähtäimellä tämän herkuttomuuden seurauksena ja tuleeko ensi syksynä ne talvivarastot taas kerättyä :)

Viime viikolla musta otettiin myös uudet promokuvat - edelliset olivat jo 6-7 vuotta vanhoja, joten olihan se jo aika, kun ryppyjäkin on tullut muutama lisää :). Silloin myös mietin, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, miltä näytän kuvissa. Jos kuvassa on huono kulma alaviistosta ja huono ryhti näytän jopa 10 kiloa painavammalta! Joo näitä kuvia ei tullut valituksi! Kuvauskulmalla ja asennolla on hyvin paljon merkitystä siihen miltä näyttää. Mua oikein naurattaa, kun keskustelupalstoilla puhutaan siitä, kuinka painoni jojoilee kauheita kilomääriä! Kukaan heistä ei ole tavannut mua livenä, vaan katsonut välillä paremmalla ajalla otettuja kuvia lehdestä ja välillä 15 sekunnin pikaräpsyjä, jossain tilaisuudessa... Lisäksi luulen ainakin kaikken naisten tiedostavan sen, että tietyissä vaatteissa näyttää yksinkertaisesti läskimmältä kuin toisissa vaatteissa :) Miksiköhän niitä "läskivaatteita" muuten edelleen kaapista löytyy :D

Nyt olen myös ymmärtänyt viime vuosina, että fibromyalgiani vaikuttaa myös nestekertymiini. Välillä siis oikein naamasta näkee, että nyt ei ole kaikki kunnossa! Ja nyt olen myös huomannut, että höttöhiilarin määrällä ei tunnu minulla olevan vaikutusta tähänkään - univajeella ja stressillä tuntuu olevan enemmänkin vaikutusta! Joten te ihmiset keskustelupalstoilla (mm. tällä http://www.vauva.fi/keskustelu/3421610/ketju/hanna_partanen_ruokakulttuuri_surullista), jotka haluatte päiväohjelmaanne lisätä mm. painoni arviointia, pohtikaa jälleen kokonaisuuksia, sillä painoon, ulkonäköön sekä hyvinvointiin vaikuttaa moni muukin tekijä kuin vain ruoka.

Mutta herkuttomuus siis jatkuu. Pääsiäinen ohitettu ja seuraava haasteellinen ajankohta on ihan kynnyksellä, kun uutuusjäätelöt tulevat kauppoihin :)

Laitanpa huvin vuoksi linkit ei niin hyviin kuviin ja sitten hieman parempiin kuviin. Kaikissa painan about saman verran :)

Nopea räpsy pressitilaisuudessa: http://mtv3.mobi/uutiset/viihde/televisio/2012/08/1598720

Yksi uusista pressikuvista (Huom! Suunta hieman yläviistosta), jossa muuten siis painan sen pari kiloa enemmän kuin tossa ensimmäisessä, vaikka naama kertoo ihan muuta :) :



Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Korvaavia herkkuja herkuttomuuteen

Ennen tämän projektin aloittamista mietin, että mahtaako ruokavaliooni tulla jotain "korvikkeita", kun herkut jää pois. Itse veikkasin aikaisempien kokemuksieni viisastuttamana, että esim. vaaleamman leivän, karjalanpiirakoiden, tuoremehun, proteiinipatukoiden tai kaakaon (juomana) käyttö selkeästi saattaisi lisääntyä. Mutta kumma kyllä ei, näin ei siis ole käynyt.

Viime viikonloppuna kävin perjantain ruuhkassa Cittarilla ostoksilla ja aavistus harmitti, että herkkuja ei koriin tule. Viikonloppu-juomaksi ostin kuitenkin litran purkin Tropicanan Mandarin Morning-mehua, joka on kyllä niiiiin hyvää! Usein olen sanonut, että suomalainen mies ostaa viikonlopuksi itselleen kossupullon ja minä pieni terveysterroristi ostan kyseisen mehun :) Mutta juuri totesin, että kaapissa mehua on edelleen jäljellä ja tämä oli vasta ensimmäinen tuoremehupurkki, jonka ostin ja herkuttomuutta on kestänyt jo kaksi kuukautta. Eli tuoremehun suurkuluttajaa ainakaan minusta ei ole tullut.

Vaaleaa leipääkään ei ole mennyt juuri ollenkaan ja proteiinipatukoitakin on mennyt aika kohtuu määrä välipalana. Vain muutaman kerran olen illalla saattanut turvautua proteiinipatukkaan, jos on tehnyt mieli jotain hyvää...

Mutta mitä pidän nyt herkkuna? Noh, hapankorppu Philadelhia-juustolla on yksi mieltäni ylentävä yhdistelmä :) Mutta tässäkin annoskoko pysyy kohtuudessa ja olen yleensä ihan tyytyväinen 2-3 hapankorppuun enkä vedä niitä paketti kaupalla :)

Lisäksi olen juonut nyt teetä enemmän. Kävin oikein erikoisteekaupassa ostamassa hyvää laadukasta vihreää teetä. Uudeksi suosikiksi on noussut théhuoneen Jeane d´Arc-tee, jossa makua mm. sitruunaruohosta, lohikäärmeenhedelmästä, kiwistä sekä granaattiomenasta. Jatkossa pitää oikeasti satsata enemmän teehen, sillä huomaan nauttivani niistä nyt normaalia enemmän ja saan uusia makuelämyksiä.


Vielä yksi suositus lukijoilleni! Kävin eilen pitkästä aikaa taas luennoimassa Turun suunnilla. Tällä kertaa vetämässä yleisöluennon aurinkoisessa Naantalissa SuperTreenit-päivässä. Ja AINA - siis IHAN POIKKEUKSETTA - mikäli paikka on vaan avoinna käyn pörähtämässä Desing Hillillä Salon kohdilla n. puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Siellä on paljon kaikkea kivaa sisustuskamaa, mutta myös ihastuttava kahvila, mistä saa myös keittoja, salaatteja, leipiä sekä mahtavia leivonnaisia. Annokset designataan aina ihastuttavan näköisiksi ja se katsellessakin nauttii jo ruoasta. Nyt toki jäi herkut syömättä, mutta söin todella herkullisen Halloumi-juusto salaatin sekä jäälaten. Suosittelen paikkaa lämpimästi, mikäli Turun motaria joskus käytätte!


torstai 28. helmikuuta 2013

Kuusi viikkoa takana, mutta...

No niin, mistähän sitä reportaasia nyt aloittaisi, kun useampi viikko edellisestä postauksesta on kulunut... Viimeisen neljän viikon aikana olen tehnyt enemmän ruumiillista työtä kuin koskaan, sillä helmikuun alussa saimme uuden asunnon avaimet ja rempattiin kämppää aamusta iltaan kaikki vapaa-aika. Viikko sitten oli sitten vihdoin muutto käsillä ja se on aina niin kamalaa ja stressaavaa!

Syöminen oli aika huonolla tolalla koko kolme viikkoa ja pizzaa tuli syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Välillä kyllä haettiin Cittarista isot ruokaiset salaatit, joista onneksi saa kaksi hyvää annosta hieman terveellisempää sapuskaa. Mutta minä, joka vannoo säännöllisen ruoan nimeen, unohti välillä syödä! Ja se sitten näkyikin mielialassa :)

Takana siis raskas ja stressaava jakso. Jos tätä herkuttomuuta ei olisi ollut, niin taatusti olisin joskus illalla palkinnut itseäni kipollisella jäätelöä tai suklaalla. Mutta ei, nyt ei palkintoja... :( En ole tosin löytänyt mitään korvaaviakaan palkintoja, sillä ylimääräistä aikaa ei ole juuri ollut elokuvissa käymiseen tms. rentoutumiseen.

Tänään muuttotavaoiroista löysin vaa´an. Aamulla hyppäsin vaakaan jopa hieman toiveikkaana, mutta kuudessa viikossa ei painolle ole tapahtunut yhtään mitään! Vaikka olen tehnyt raajat hapoilla fyysistä työtäkin ja vieläpä ilman herkun herkkua! Niin ja ei niitä pizzoja kuitenkaan päivittäin ole mennyt... Ja terveysterroristihan syö sitäpaitsi aina Kotzonen, jotta saa salaattia ja kasviksia samaan hintaan :) Kollegani kyllä muistutti jälleen kokonaisuudesta... Tiedän varsin hyvin, että stressaantuneena en laihdu - päinvastoin, paino tuppaa nousemaan tosi helposti! Eli kait tässä pitäisi olla vain tyytyväinen siihen, että vaakanumerot ovat samoissa kuin ennenkin.

Yksi selkeästi haastava tilanne oli muuton jälkeisenä lauantaina, kun kävin syömässä Atelje Finnessä muutaman ystäväni kanssa. Enpäs muista ihan milloin olisin ollut pitkän kaavan illallisella ilman jälkiruokaa! Alahuuli väpättäen tarjoilijalle selitin, miksi en ota jälkiruokaa, kun muut seuralaiseni valikoivat ihanista vaihtoehdoista omiaan. Hullunahan se mua piti :) Join cappuccinon ja kuolasin Marian aivan ihanan näköisen lakritsipaahtovanukkaan perään.

Muuten herkuttomuus on ollut edelleen yllättävänkin helppoa, joka on todellakin yllättänyt minut! Se on siis vaan pitkälti päästä ja asenteesta kiinni. Mutta toisaalta illallispöydässä avauduin ystävilleni, että en ole kyllä huomannut mitään eroa vireystilan, hiilihydraattipöhön tai jonkun muun positiivisen ehkäpä hieman odotetunkin asian suhteen. Rahaa on ehkä säästynyt, mutta sitä ei ole huomannut, kun nyt kaikki rahat on menneet maaliin ja pakkeliin :)

Olisi jatkossa kyllä helpompi itseään motivoida tähän, jos jotain positiivisia muutoksia joko kropassa tai tuntemuksissa tapahtuisi (näin ravitsemusterapeutti ei varmasti saisi sanoa, mutta olen taas rehellinen...). Kai sitten herkkujeni määrä oli sittenkin pääasiallisesti kohtuudessa ja vain ravitsemusterapeutti-Hanna ajattelin niitä olevan aivan liikaa. Noh, kuusi viikkoa on edelleen lyhyt aika ja raportointi jatkuu.


 Kuvituskuvana loppuun kuva ihanan näköisistä cupcakeista, joita ystäväni osti ja tarjosi miehelleni : ) Itse ostin suolaisia versioita (auringonkuivattutomaatti + feta) ja teen kanssa nautiskelin niistä. Onneksi olin aikaisemmin kuppikakkuja maistanut ja ei olleet niin mun mieleen, sillä päällinen on mun suuhun liian rasvaisen oloista. Toki olisi ollut kiva maistaa edes pieni pala... Ensi vuonna sitten :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kaksi viikkoa takana... ja "vain" 50 edessä!

Kuten otsikosta ehkä saattaa arvata, nyt ei ole ollut ihan niin helppoa... Tai siis kokonaisuudessaan ei ole ollut mitään suurta tuskaa, mutta viime lauantai oli aika itku-potku-raivari-päivä :(

Sanotaan, että mieliteko menee ohi 15-20 minuutissa. No lauantaina ei mennyt. Koko päivä oli enemmän tai vähemmän haasteellinen. Johtuu paljolti siitä, että meille tuli vieraita sunnuntaina. Heille päätin tarjota jo kulttimaineen saanutta feta-pasta-salaattia ja epäterveys-yrttipakastepatonkia. Ja koska olen itse tehnyt tällaisen herkuttomuuspäätöksen en tietenkään voi kieltää muilta herkkujen syömistä, joten jo autossa pitkään mietin, mitä voisi tarjota. Lopulta ajattelin, että teen päätöksen sitten kaupan hyllyillä. Päädyin kierroksen loppuvaiheessa sitten keksihyllylle. Jaffa-keksejä? Eiiii.... Tunnen jo niiden maun suussani! Eikä missään nimessä Dominoja! Argh! Sitten päädyin ostamaan jotain Kantolan uusia keksejä, joita en ole itse edes maistanut. Tuntui, että se oli henkisesti helpoin valinta, sillä en saanut sitä makua suuhuni : )

Yritin kyllä esittää miehelleni, että ostettaisiin suklaa lehti-keksejä, sillä en voi sietää niitä. Ne oli ainoat keksit, mitä mun äiti aikoinaan osti. Vain ja ainoastaan kuulemma sen vuoksi, että ne säilyivät todella kaapissa vieraille eikä uponneet mun suuhuni : )

Lauantai-ilta oli tosi vaikea. Yritin upottaa ajatukseni hyvään sarjaan, jonka DVD-boxi ostettiin, mutta ei... Keskittymiskyky oli nolla : ( Kitisin ystävilleni facebookissa ja hyvää tsemppausta ja pienimuotoista kettuilua sain osakseni : )

Sunnuntai oli onneksi sitten jo helpompi päivä. Sain vierailta lahjaksi extra sweet tuoreen ananaksen ja kookospähkinän :) Vieraat kovasti mietti, että kehtaako nyt alkaa keksejä mun edessä rouskuttamaan, mutta tilanne ei onneksi ollut mielestäni kovinkaan haastava. Olihan mahani täynnä feta-pasta-salaattia. Santsasin coctailpiirakoita ja ruis-sipsejä ja hummusta loputtomiin... Loput keksit sitten pakkasin vieraille mukaan. En todellakaan halunnut jättää niitä kaappiin huutelemaan mun nimeä!

Viikko on sitten ollut aika ok. Olen käynyt Ekbergillä salaatilla, ilman perinteistä omena hyvettä, joka on kyllä niiiiiiiin hyvääääää. Ystäväni reaktiot ovat olleet ihania, kun he innoissaan esittelee minulle Fazerin uutuus suklaapatukkaa tai kutsuu syömään juuri leivottuja Runebergin torttuja ja sitten muistavatkin, että ei saakeli.... Sooooriiiiiiii!!!!! Noh, Runebergin tortut ei ole koskaan olleet mun suosikkeja, joten se ei niin kirpaise, mutta Marian konditorian mantelilaskiaispullia minulla on aika ikävä... Varsinkin, kun asun noin 1,5 km päässä leipomosta...

Sovitaan niin, että syökään pulla munkin puolestani, niin ei mene firma konkkaan, kun en tänä vuonna kannata sitä laskiaispullaostoksillani : )


tiistai 22. tammikuuta 2013

Viikko takana...

Ensimmäinen viikko herkuttomuutta nyt siis takana ja olen aika yllättynyt! Yllättynyt siis omiin reaktioihini. Ennen tämän aloitusta oli useammankin ystävän kanssa keskustelua siitä, että alku saattaa olla kaikkein hankalinta ja sitten parin viikon päästä helpottaa. Mutta ei! Ensimmäinen viikko on ollut todellakin suhteellisen helppo! En ole korvannut herkkuja ylettömällä määrällä vaaleaa leipää tai light limppareita juomalla tai saati jollain proteiinipatukoilla. Alkuviikosta jopa tuntuu, että söin normaalia vieläkin terveellisemmin. Kasvissosekeittoa, ruisleipää, raejuustoa jne. Viikon tuhdeimmat ruoat oli yksi pasta-annos italialaisessa (ricotta-pinatti-tortelliinit tomaattikastikkeessa) ja pannupizzaa sunnuntaina.

Mielitekoja ei juuri ollut. Tai okei, toki niitä on ollut, mutta ne ovat menneet minuuteissa ohi! Itku-potku-raivareita ei ole ollut lähelläkään ja mieliala on ollut yllättävänkin positiivinen, vaikka herkkuja on ollut siellä sun täällä lähes päivittäin jossain tarjolla. Johtuukohan se siitä, että kun olen mielessäni päättänyt näinkin pitkästä ajanjaksosta olla ilman herkkuja, niin olen psyykannut itseni tilaan, että en edes anna tilaisuutta mieliteoille? Tulevatko mieliteot sitten voimakkaampana esim. vuoden päästä tammikuun alussa kun on vain muutama viikko tämän projektin lopettamiseen?

Ainoa mikä ensimmäisellä viikolla vaivasi oli sellainen omituinen jatkuva nälän tunne. Ja ei, se ei ollut päänälkää eli mielitekoja. Se tuntui mahassa onttona olona ylävatsassa. Viikonloppuna söin tarkoituksella ähkyyn saakka pannupizzaa, että lähtisikö se nälän tunne pois, mutta ei. Omituista...
Epätieteellisesti selitinkin kavereilleni, että on aina puhuttu, että naisilla on erikseen jälkiruokamaha ja nyt se huutaa tyhjyyttään : ) Siltä se nimittäin fysiologisesti juuri tuntui! Oikea maha oli tupaten täynnä pizzaa, mutta se pieni osa huuti edelleen tyhjyyttään...

Noh, tällä viikolla ei enää juuri tällaisia tuntemuksia ole ollut. Kahtena edellisenä yönä olen tosin alkanut näkemään unia, joissa syön herkkuja vahingossa. Sitten unessani muistan, että ei vitsit, mähän olin herkkulakossa ja alan sitä suremaan. Muistan 13-vuotiaana nähneeni samankaltaisia unia, kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Söin unessani broilerpullia (sinänsä hassua, kun ne ei ole edes mitään mun herkkuruokaa) ja sitten heräsin itkien, että mitä olen mennyt tekemään. Nyt ei ole sentään itkettänyt : )

Viikonloppuna äiti tarjosi lettuja. Tiesi kyllä projektistani, mutta oli päättänyt, että letut eivät ole herkkuja : ) Olin päättänyt jo toisin, joten letut jäi syömättä ja söin mustikoita. Isän luona oli taas tarjolla tuoreita korvapuusteja - se hieman riipaisi... mutta vain hetkellisesti. Torstaina eräässä firmassa pidin terveystoria ja yksi työntekijöistä oli 4 vuotta sitten ollut luennollani ja muisti, että pidän irtokarkeita ja tuli kohteliaana herrasmiehenä mulle karkkia tarjoamaan. Kieltäydyin ja kerroin miksi, ehkäpä hän seuraakin nyt juuri blogiani : )

Mielenkiinnolla odotan, että milloin tulee se ensimmäinen kerta, kun todella harmittaa, että tällaiseen kokeiluun olen päättänyt ryhtyä. Tulette kyllä kuulemaan siitä - aivan varmasti!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Day one...

Palasin eilen viiden viikon matkalta. Takana oli 36 h matkustamista, joka sisälsi mm. 3 lentoa ja tuhottomasti odottelua sekä istuskelua ja tämä sai aikaan sen, että aamulla kotiin saapuessani ei tehnyt mieli syödä juuri mitään. Sellainen perinteinen turvonnut "läski-paska-olo" : ) Tosin rakas mieheni oli varannut minulle salmiakkisuklaata (boxi-versio), joita sain syödyksi muutaman aamupäivän aikana.

Himoitsin lähinnä tuoreita ruispaloja, johon päälle raejuustoa ja isoa ruokaista salaattia. Kävin päivällä Cittarissa ostamassa kyseiset tuotteet tyydyttämään mielitekoni. Sitten siirryin karkkiosastolle. Hyllyjen kohdalla naurahdin, sillä ei oikein tehnyt mitään mieli, mutta pääni sisällä joku huusi "Nyt otat just kaikkea sitä mitä haluat ja erityisesti niitä herkkuja, joita sulla tulee ikävä seuraavan vuoden aikana. On vain enää 9 h aikaa syödä herkkuja!" Päädyin yhteen täytelakuun, Fazerin pieneen suklaapatukkaan, jossa pähkinää ja suolaa ja pussilliseen jotain lakritsitoffeeta, jota en ollut aikaisemmin nähnytkään. Lisäksi ostin Paula vanukkaita (miniversioita) ja yhden laskiaispullan. Illan syödyksi saldoksi jäi: 2 minivanukasta, 1 laskiaispulla, 3 kpl toffeekarkkia ja täytelaku (jo autossa) ja se suklaapatukka. Nukahdin nimittäin jo kuudelta... Heräsin pari tuntia myöhemmin, sinnittelin hereillä tunnin ajan ja aloin taas nukkumaan. Mies oli säästellyt yhtä mun suosikkijäätelöä pakkaseen ja tuli viereeni sitä syömään, mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt, että lusikallistakaan en saanut alas.

Eli "salainen ajatukseni" siitä, että syön vielä viimeiset herkut nautiskellen kellon lyödessä 23.59 ja juhlallisesti aloitan tämän projektin ei mennyt ihan putkeen...

Aamulla hieman harmitti siivota pöydälle jääneitä herkkuja kaappiin. Mutta itsepä olen päätökseni tehnyt, joten en voi murjottaa. Väsymys jetlagista johtuen on ollut tänään aivan valtaisia, vaikka kellon ympäri nukuinkin. Pakko myöntää, että normaalitilanteessa olisin mennyt rapistelemaan niitä toffeita kaapista, jotta heräisin. Toisaalta ei mulla ole tänään juurikaan mitään mielitekoja edes ollut. Mieli on kyllä kummallinen... Pohdin, että koska kyseessä on nyt vuosi ja se on toooodella pitkä aika, niin olenko ohjelmoinut aivoni jotenkin uudelleen, kun ei oikein mitään teekään mieli? Tai sitten olen edelleen niin yliväsynyt ja univeloissa, että keho ei suostu edes ruokaa tai herkkuja juuri miettimään...

Noh, joka tapauksessa ensimmäinen päivä on mennyt enemmän kuin hyvin ja helposti (tosin kello on tätä kirjoittaessa vasta viisi ; ) ). Ainoa mitä pohdin on, että lasketaanko Riisi Frutti herkkuihin? Sellainen kun sattuu olemaan jääkaapissa... En ole asiaa vieläkään päättänyt. Saa esittää oman mielipiteen : )